torstai 24. toukokuuta 2007

Kissakuvahaaste 19



Kissakuvahaasteen 19 aihe on tasapaino. Neidit tasapainoilevat harva sen päivä mutta kameraa ei yleensä ehditä ottaa ajoissa esille. Tässä kuitenkin vanhempi kuva Muskasta ja ensimmäisestä yhteisestä joulustamme 2004.
Pentuna Muska hyppi usein seuraamaan olkapäälle keittiötouhuja, nykyään istutaan vaan pöydällä...

Emäntä on ihan extraa, sulkekaa siltä silmät

Ja kyllä meillä uusiakin kuvia otetaan:-)

keskiviikko 16. toukokuuta 2007

Kissakuvahaaste 18



Kissakuvahaaste 18 on hieman haasteellinen, sillä maatiaisneitostemme hännät ovat kapoiset ja lyhyet. Pörhöllä niitä kyllä näkee, Jadella melkein päivittäin, kun pörhentely liittyy aamun kissaralliin. Kirjuri vaan ei ole onnistunut olemaan kameroineen juuri silloin paikalla:-(

Niinpä on tyydyttävä tavanomaisempiin kuviin, molemmat kuvat neideistä pentuiässä. Muska esittelee (silloin) hoikkaa varttaan ja ilmeikästä häntäänsä noin 8 kuukauden vanhana (huomatkaa pieni knikki).
Jade on kuvassa vielä pikkuinen pentu (3 kk), mutta erilaisiin pusseihin ja koloihin nukkumaan meno oli jo silloin tapa.

sunnuntai 13. toukokuuta 2007

Mamma kertoo meistä

Annetaan puheenvuoro meidän kirjurille eli mammalle.

Ensin Muskasta, 3-vuotiaasta kastraattineidosta, jolle mamma arpoi syntymäpäivän 2.5.2004.

Muska on navettakissan jälkeläinen Keski-Suomesta. Muskan alkutaival oli vähän surkea, ensin sitä ei kukaan halunnut, sitten miehen tytär otti sen itselleen mutta silloinen poikaystävä ei voinut sietää pikkukissaa. Hämäräksi jääneen onnettomuuden seurauksena vain 5 kuukautta vanha Muska loukkasi oikean takatassunsa, niin että reisiluu murtui.

Mies oli tytön kanssa eläinlääkärissä ja vaihtoehtoja annettiin kaksi, leikkaus tai nukutus. Eihän helläsydäminen mieheni voinut antaa pikkukissan kuolla, joten maksoimme leikkauksen ja toipumisajan jälkeen Muska muutti meille. Sitä päätöstä en ole katunut, vaikka pentuna Muska oli aikamoisen villi.

Muska on vähän erikoinen, se tuumailee itsekseen syntyjä syviä ja tuntuu paljon vanhemmalta kuin 3-vuotias. Se ei leiki, mutta leluhiiret saavat aitoa kyytiä. Molemmat kissat ovat sisäkissoja mutta mökillä valjastellaan, ja siellä Muska on osoittanut olevansa oikeaa metsästäjäsukua, lepakot ja päästäiset vapiskaa! Tähän mennessä toisin mamma on ottanut saaliit parempaan talteen, ja päästänyt ne vapaaksi.

Muska ei ole sylikissa mutta se pitää kovasti rapsutuksista ja huomiosta. Se pelkää muita miehiä mutta ei Miestä (eikä miehen vanhempaa veljeä!) ja tarpoo autaasti Miehen massua, kehrää ja maukaisee vaativasti jos rapsuja ei tule. Muutenkin Muska ilmoittaa, jos Hän haluaa jotain, erittäin kovalla äänellä. Teen töitä kotona ja Muska kyllä muistaa ilmoittaa, jos olen tehnyt liian myöhään töitä.

lauantai 12. toukokuuta 2007

Kissakuvahaaste 17


Kissakuvahaasteen 17 aihe on maistuva. Tämä kuva on vuoden takaa, jolloin Jaden (kuvassa noin 3 1/2 kk) ja Muskan tutustuminen oli vielä alussa. Nykyään voidaan ottaa päiväunetkin vierekkäin mutta kuvan ottamisen hetkellä oli päästy vasta ensimmäisiä kertoja näin lähelle ilman sähinöitä.

Ensimmäinen postaus

Aloitetaan esittelystä. Olemme kaksi maatiaismisua, Muska 3 v ja Jade 1v. Meidän on tehnyt mieli osallistua kissakuvahaasteeseen mutta vasta nyt mamma eli kirjurimme sai blogin aikaiseksi ja osallistuminen on mahdollista.