maanantai 23. marraskuuta 2009

Kissakuvahaaste 124: Oma tila




Pitkästä aikaa mukana kissakuvahaasteessa. Kaikki kolme kissulia, Muska, Jade ja Olli, voivat mainiosti. Emäntä vain on ollut laiska kuvaamaan. Tämäkin kuva löytyi kamerasta ja on jo kesän lopulta mutta sopii mainiosti kissakuvahaasteen tämänkertaiseen aiheeseen Oma tila.

Tämä sohva siirrettiin alakerrasta yläkertaan syksyn alussa emännän tuoliksi. Kyllä siinä saa emäntäkin istua mutta ennen kaikkea se on komean kollin, Ollin oma paikka. Kyllä siinä kelpaa päiväunia nukkua, kun isäntäväki on töissä. Ja iltaisin on mukava saada masurapsuja vieressä istuvalta emännältä:)

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Kolmikko samassa kuvassa

Pitkästä aikaa kuvapäivitys blogiin.
Kevään valokuvasato on ollut vähän huono. Todella hauskoja tilanteita, kuten esimerkiksi Jade istumassa melkein Muskan päällä Muskan lempituolilla ja Muskan ja Ollin painiesityksiä on yritetty kuvata mutta huonolla menestyksellä. Kamera tärähtää, valo ei riitä, tilanne menee ohi jne.

Alakerran työtilojen uudelleenjärjestely sai kuitenkin kissajengin uteliaisuuden valtaan ja puusohva ja viereinen työtuoli vallattiin nopeammin kuin ehtii kissan sanoa;) Pikkaisen hämärä kuva, sillä salamaa ei käytetty ja alakerran tiloissa on muuten aika hämyinen valaistus. Muskan musta turkki imee valon, joten Muskaa on vähän vaikea jopa erottaa kuvasta, siinä keskellä se kuitenkin on.
Ensi kuussa olisi rokotukset ja muuta valmistautumista kesään. Olli yksinään painaa niin paljon, ettei varmaankaan saada koko porukkaa yhtä aikaa elänlääkärille. Täytyy suunnitella miten operaatio suoritetaan, omaa autoa kun ei ole.


sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Kissakuvahaaste 101 - Sisustus

Osallistumme sisustusaiheiseen kissakuvahaasteeseen. Koko jengi esittelee sisustusta kissatyyliin...


Jade sisustaa pöytää, mitä tahansa pöytää. Oikeastaan Jade on kaikkein hanakoin tuomaan itseään esille kolmesta kissastamme, aamukahvillakin Jade osallistuu lehden lukemiseen ja kahvin juontiin.

Muska ottaa päiväunia alakerran puusohvalla.

Meillä ei ole erityisiä kissasisustuksia paitsi raapimapuu, joka ei ole erityisen kuvauksellinen. Tietenkin kissasisustukseksi voidaan myös laskea kolme kissan vessaa ja kaksi ruokailupistettä.

Kissojen hyvinvointia on kuitenkin ajateltu paljon. Kaikki myrkylliset kasvit on hävitetty ja Muskaa varten on aina kuivaa heinää. Huonekalujen päälle on laitettu huopia tms. pehmusteeksi ja onpa olohuoneessa kaksi tuolia, jotka toimivat pääasiallisesti Jaden ja Muskan nukkupaikkoina. Olli taas nukkuu eteisessä punotussa korissa tai vaihtoehtoisesti jommallakummalla sohvalla tai sitten kirjahyllyssä mamman työtilassa, mamman työtuolin takana. Kirjahyllyn yksi hylly on tyhjä juuri Ollia varten.


Sieltä on hyvä tarkkailla mammaa ja vienosti kuorsata päiväunia;)

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Kissakuvahaaste 100: keskipiste

Tällä kertaa osallistumme aivan viimehetkillä kissakuvahaasteeseen ja sen aiheeseen keskipiste. Mehän ollaan tämän huushollin keskipiste, mami vaan ei saanut otettua mieleisiään kuvia meistä ennen loppuviikkoa.

Tässä ensimmäisessä kuvassa mamman rakas palmu on lopullisesti poistettu, Muskan mielestä se oli aivan liian herkullinen. Näkee että Mussukka on maalaistalosta kotoisin, kuiva heinä on ykköslempparia. Jade tuumailee vieressä omiaan.


Tässä kuvassa taas olohuoneen sohvan pääasialliset päiväasukit ovat vallanneet sekä ylä- että alatason. Mamma haluaisi uuden paremman digikameran. Nykyinen on kärsinyt pieniä vesivahinkoja;) eikä ole kovin nopeiden tilanteiden kuvaamiseen sovelias.

Voisi luulla että meillä vaan nukutaan mutta hepuliraveja juostaan aamuin illoin, painitaan ja täppäillään tassulla. Tällä viikolla oli jopa lähellä ensimmäinen yhteiskuva kolmikosta mutta Olli kiinnostui enemmän valokuvaajasta kuin valokuvattavana olemisesta, joten jäämme vielä odottamaan kolmikon yhteiskuvaa.

keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Kissakuvahaaste 95 : Arki

Olipas pitkä tauko edellisen ja tämän postauksen välillä. Mutta ryhtiliike uuden vuoden kunniaksi ja kuvia kissa-arjesta. Tällä kertaa puikoissa ovat Olli ja Jade, Muska viipotti jossain omissa menoissaan eikä halunnut osallistua arkeen, juuri nyt.


Eli tässä osallistutaan laaduntarkkailuun eli mamin työnteon valvontaan. Seinän sivulla olevasta minisohvasta on hyvä seurata mitä tapahtuu, ja että kaikki sujuu sovitulla tavalla.



Ollin kyllästyttyä laadunvalvontaan jäljelle jäi Jade. Neiti siirtyi hieman lähemmäs työpöytää nähdäkseen tarkemmin tapahtumien kulun. Huomatkaa makuupaikka, mamin rakas kalligrafiapöytä. Ilmeisesti Jaden mielestä hän on enemmän "zen" kuin kalligrafia...
Hyvää uutta vuotta kaikille Kissakuvahaasteen kissoille ja ihmisille!!